keskiviikko 11. marraskuuta 2009

We might as well be strangers

Tuntuu, että olen laiskoista laiskin. Tänään juoksin mutta väsyin ja koko ajan on syyllinen olo kun en käy tarpeeksi jumpassa. Syön ja syön ja lihon satatuhatta kiloa. Tekee mieli oksentaa. T tekee oharin ja päätän unohtaa hänet. Sovin muuta koko viikonlopuksi. Rokotus tekee olkapäästä kipeän, odotan sivuoireita, tulisipa kuume että saisi vähän levätä. Aamut ovat pimeitä, eikä minussa enää kihelmöi jännitys ja odotus. Aamut tuntuvat ylivoimaisilta.
Näin A:n viikonloppuna enkä tuntenut mitään.

torstai 5. marraskuuta 2009

i carry the sun in a golden cup

Ensilumi sataa ja T ottaa kädestä. Yritän olla innostumatta, vaikka lumi peittää mustat puut ja jalanjäljet painuvat hankeen kun juoksemme ratikkaa kiinni. 12 kiloa lähti kolmessa kuukaudessa hän sanoo ja salaa kadehdin vaikka pyörittelen silmiäni ja sanon, että nyt pitää alkaa syömään sitten hei. Öinen Kallio, Herttoniemi, Vuosaari, lumiset auton ikkunat ja taistelu GPRS:n kanssa. Helsinki on hiljainen mutta täynnä valoja. Opin että nilkat voivat alkaa naksua jalkapallon pelaamisesta. Hammasharja K-marketista, juomme teetä ja nukahdamme sänkyyn, joka on kuin meri. Huomenna lähden Tampereelle ja ystävät ja perhe ja vapaat päivät. On hyvä olla. T saa mut nauramaan.

tiistai 3. marraskuuta 2009

you wouldn't like me

Juokseminen onnistuu jo, käsi kestää hengästymisen ja oikeastaan ihan kaiken jo. Olen vain ehkä tulossa kipeäksi ja siksi on heikko olo, kurkku on kipeä ja nenä jo rikki niistämisestä. Pakko pysyä terveenä, en voi olla pois harjottelusta. Pitkän päivän jälkeen olen täysin uupunut, yritän olla kiltti ja ystävällinen ja hyvä ja toivon niin, ettei ne naiset puhuisi minusta niin pahasti kuin monista muista silloin kun ne eivät ole paikalla.

Tänään järki on repinyt minut maantasalle, puuttunut jännityksentäyteiseen odotukseeni ja muistuttanut elämäni realiteeteistä. Pakottanut unohtamaan naiivit haaveeni ja juoksemaan kovempaa. Pitäisi olla jo vahingosta viisastunut, ja pitää parempaa huolta itsestäni. Lähetän kylmän viestin ja lähden juoksemaan viimaan.

maanantai 2. marraskuuta 2009

the second you sleep

Tuntui niin hyvältä päästä pitkästä aikaa Bodyjamiin. Vielä on pakko varoa kättä, ja mahdollista murtumaa mutta kipu oli siedettävän rajoissa ja oli ihanaa tanssia. Uudet kengät ja kahden kilon pudotus kevensi askelta. Mietin vain mitä uskallan kokeilla huomenna, täytyy varoa ettei mene pahemmaksi. Olen kulkenut koko päivän kuin jossain ihanassa unessa ja miettinyt koska uskallan laittaa viestin, ehkä huomenna illalla. En jaksaisi millään odottaa. Yhtäkkiä elämä tuntuukin niin merkitykselliseltä ja jännittävältä. Vaikka tästä ei ikinä tulisikaan mitään, se ei haittaa, sillä nyt tiedän, että elämä jatkuu ja se voi tuntua näin hyvältä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Tell me you would take me anywhere

Seison väkijoukossa ja odotan, yhtäkkiä joku kaunis tulee ja kättelee. Jännittää niin, etten pysty ajattelemaan. Haluaisin sanoa jotain fiksua, näyttää, että olen kiva, hauska, mielenkiintoinen, mutta en keksi mitään järkevää. Pidätän henkeä ja tunnen itseni tylsäksi ja rumaksi. Pää on yhtäkkiä tyhjä ajatuksista ja vain hymyilen typerännäköisenä. Kahvia ja elokuvia, olutta ja seikkailu.

Yödösällä Munkkaan, teetä ja kynttilöitä ikkunalaudalla, mandariinejä aamupalaksi. Mennään syömään johonkin, okei mennään se olis kivaa pystyn kyllä olen normaali minä pystyn siihen. Retkelle Kontulaan, puut ovat kuparia ja aurinko kimaltaa vaaleissa hiuksissa. Lisää elokuvia, opin pelaamaan biljardia, ensi kerralla lisää. Olen niin jännittynyt etten pysty ajattelemaan selkeästi, eihän kellään voi olla ton värisiä silmiä. Päätän etten enää koskaan tee sitä virhettä että kertoisin etten voi syödä, että on usein vaikea olla itseni kanssa. Enää en ole taakka kenellekään.

Viikonloppu on jännittävin uni. Täysin odottamatta vain tulee joku uusi, jännittävä ja kaunis ja heti olen aivan sekaisin.