Warm me up and breath me

I hate my weight. I hate my body. I hate myself. It feels like I'm only eating and eating and gaining weight though I know it is not true according the scale. I had to try the one at the gym just in case my two scales both have it wrong. It showed even less than at home. Still I can not get peace of mind. I feel like throwing up. I am fighting with T all the time. She thinks I need therapy, I think I need to control my eating better and start exercising more.

I hate going to work. The ward nurse complains about my lunches which she does not consider lunches at all and tells me to go to the cafeteria to have some real food in order to be able to study and work. The cafeteria lady refused to sell me such small portion of salad and told me to either take a bigger plate of it or add some soup and I refused and told her I'd pay the whole price of the meal I just don't want it and felt all the people in the queue staring at me.

I even had my periods again. Had not had them in four months. They lasted for 24 hours and it was so painful I thought I was going to die or faint or something. I felt so dirty and disgusting and fat. I wish they will never come back again. Last weekend I was visiting my parents and ate way too much. I am still ashamed of it. I'm glad I'm working all christmas holidays so I don't have to go home and eat any more forbidden foods. No christmas kilos for me this year!

I hate myself today. Tomorrow I'll be better.


EDIT

throwing up again. feeling shamed, relieved, saved.

Tuesday

My weight is going down as well as my relationship with T. Thirty square meter appartment starts to seem awfully small for two. I can not weigh my food and neither count my calories other than manually since she has moved in with me. I transfered the scales to the bathroom in order to do my daily weighings without her noticing. I still can not hide everything and occasionally she freaks out and starts screaming and crying and packs her stuff and tells me that this is it she is leaving. Then I cry and beg her to stay and promise to do something and she unpacks her bags. By the time I promise her to try to help myself somehow I kind of actually meen it, but when time goes by everything just slips again back to normal. I always give in to my desire to lose more and more weight. This goes on over and over again. I don't understand why doesn't she just leave. I can tell that she is suffering, i am just so powerless to do anything. Seems like I am in this so deep that I don't even want to find a way out.

jos seiliin ken joutuu, hän seiliin myös jää

T:n rinkka makaa eteisen lattialla. Laatikoita tulee toisensa jälkeen. Laseja, kattiloita ja vedenkeitin. Minä punnitsen ja mittaan, ruokaa ja itseäni. Päivä toisensa jälkeen. Miksi minun pitäisi syödä jos ei T:kään muista syödä. Jokaisen gramman, jokaisen kilon kadotessa olen vahvempi. Olen tyytyväisempi, olen onnellisempi, olen parempi. Juoksen, uin, jumppaan, kaiken ylimääräisen pystyy poistamaan, niin helposti valuu vatsastani takaisin eikä kukaan näe, kukaan ei huomaa.

Halki synkän veen ,vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen.

need you now somehow

En tiedä miten tämä taas on mennyt tähän oksentelemiseen. Väsyttää enkä jaksa lähteä salille ja sitten vain olen yksin kotona. Syön ja oksennan. En ahmi mutta jogurttikin tuntuu olevan liikaa päärynä on liikaa kaikki on liikaa. T (joka on taas palannut luokseni kuukauden erossa olon jälkeen ja tuonut kukkia ja luvannut tällä kertaa olla tosissaan ja minä olen taas uskonut kaiken) tietää liikaa ja ahdistaa että hän tietää en haluaisi kenenkään tietävän mitään syömisistäni. T huomaa koko ajan enemmän miten rajoittunut olen ja kohta todennäköisesti lähtee taas. En haluaisi pilata tätä taas. Haluaisin yrittää. Tässä painossa oleminen vain tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta ja ahdistavalta. Toivoisin että T tulisi pian tänne etten voisi oksentaa. Toivoisin että kämppis tulisi kotiin. Oksentaminen on liian helppoa. Kaiken saa pois mikä ahdistaa. Pitäisi lähteä lenkille niin tulisi muuta ajateltavaa ja kuluttaisin kaloreita hieman järkevämmin. Pitäisi pitäisi pitäisi. Ahdistaa.

Refuse normal weight

-3kg siitä kun T puki takin päällensä, pamautti oven perässään kiinni ja jätti minut lattialle itkemään.

Juokseminen auttaa. Aamulla uimaan, illalla salille. Ei ole mitään syytä miksi jaksaisin yrittää syödä tai pitää tämän painon. En ole halunnut sitä missään vaiheessa, yrittänyt vain muiden takia ja siksi että voisin olla parisuhteessa. Että joku rakastaisi. Että voisi olla hyvä olla. Nyt kukaan ei voi enää estää mua. Nyt en halua enää muuta kun laihtua.

i'm waiting for you endlessly

Yöllä kerron kaiken T:lle ja vihaan itseäni heti. En halua apua en halua psykologeja en halua. T ei kestä minua, huutaa, on vihainen, huolissaan, ahdistunut. Pilaan aina kaiken miksi en voi olla niin kuin muut olla normaalisti vaan niin kuin ihmiset on. Miksi valvon yöllä ja hermostutan T:n, miksi itken avuttomana kun voisin vain selvittää kaiken itse enkä vaivata T:tä. T nousee junaan joka vie pois määrittelemättömäksi ajaksi en tiedä koska tapaamme ahdistun. Soitan ja T tietää mitä haluan kuulla eikä sano niitä sanoja. Ei anna mitään vastausta ei rauhota minua ei lupaa palata. En halua olla ilman T:tä. Vuosiin elämässäni on muutakin kuin laihtuminen tuntuu ettei se ole tärkeää on jotain muuta tärkeämpää. Voisinpa vain korjata kaiken. Poistaa tämän pääni sisältä. Rakastan T:tä. Toivon vain että meillä olisi kaikki hyvin eikä tarvisi riidellä eikä itkeä ja että osaisin syödä niin kuin ihmiset syövät eikä T:n tarvisi olla vihainen.

We might as well be strangers

Tuntuu, että olen laiskoista laiskin. Tänään juoksin mutta väsyin ja koko ajan on syyllinen olo kun en käy tarpeeksi jumpassa. Syön ja syön ja lihon satatuhatta kiloa. Tekee mieli oksentaa. T tekee oharin ja päätän unohtaa hänet. Sovin muuta koko viikonlopuksi. Rokotus tekee olkapäästä kipeän, odotan sivuoireita, tulisipa kuume että saisi vähän levätä. Aamut ovat pimeitä, eikä minussa enää kihelmöi jännitys ja odotus. Aamut tuntuvat ylivoimaisilta.
Näin A:n viikonloppuna enkä tuntenut mitään.