Viikonloppu vie voimat. Puhumme liian kauan, enkä muista milloin tämä kaikki muuttui näin vaikeaksi. Milloin muutuimme toisillemme vieraiksi. Silloin kun päätin olla kertomatta, vai silloin kun hän päätti olla kertomatta.
Itken koko yön ja aamulla kerään tavarani A:n luota. Sisko nostaa kassit autoon. Minä itken, A itkee. Tapaan ystäviä jotka kannustaa, musta se ei oo alunperinkään ollut sulle hyvä, kyllä sä tästä yli pääset ja kaikkia uusia tulee. Isä halaa, äiti halaa.
Sunnuntai-iltana tulen liian myöhäisellä junalla. Linnanmäen valot halkaisevat mustan. Olen kotona olen yksin olen surullinen olen vapaa. Unettomat yöt luen anatomiaa ja herään kesken neurokirurgisiin painajaisiin. Päivät tulevat ja juoksen horroksessa Töölönlahtea ympäri. Ei tohon auta kun aika, ne sanoo, mutta ei kukaan kerro miten pitkä aika.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti