A haluaa lukea blogini. Mietin miksi puhuin siitä. Miksi paljastin kenellekään. Mitä se enää hyödyttää. A suuttuisi enemmän, tajuaisi kuinka hullu ja pakkomielteinen oikeasti olen. Olisi ehkä onnellinen, että pääsi minusta. Pääsi siitä taakasta, joka olen läheisilleni. Kiukutellen lapsellisesti mitä voin syödä ja mitä en. Mikään ei koskaan kelpaa minulle. Suuttuisi kun en ole kertonut joitain asioita. Suuttuisi koska olen ehkä kirjoittanut hänestä rumasti ollessani surullinen. Pelkään myös, että hän kertoisi jollekin. Kertoisi, että kirjoitan, kertoisi etten osaa syödä. Tämä on minun blogini minun elämäni minun valintani. En halua kenenkään tietävän. En ole vielä päättänyt mitä teen. Tavallaan toivoisin hänen ymmärtävän mutta en tiedä ymmärtäisikö hän vai olisiko vain vihaisempi.
Tänään olen ollut väsynyt. Viimeiset koulupäivät ovat raskaita, ryhmätöitä ja riitoja. Lähden vielä ulos K:n kanssa uusi baari, uusia bändejä, uusia ihmisiä. Ei tarvitse kuunnella kuinka kämppikset kokkaavat tacoja yhteisessä keittiössä. K on aina iloinen ja hänen kanssaan tulee hyvä mieli. Äiti soittaa ja käskee minun ottaa sen sikainfluenssarokotuksen, kai sitten haen sen ensiviikolla kun ilmaiseksi saa. Voisin jo ehkä lähteä juoksemaan mutta pelkään että käteen alkaa sattua enemmän. Kai vielä voin odottaa hetken. Koko ajan on nälkä ja ahdistaa. Ehkä menen hetkeksi nukkumaan, ehkä sitten on parempi olo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti